Junioritoiminta on tarkoitettu lapsille ja nuorille ikäryhmässä 8 – 14 vuotta , jotka haluavat oppia karaten perusteet. Karate sopii hyvin lapsille, koska opimme keskittymään ja kohotamme kordinaatiokykyämme. Sen lisäksi opimme kunnioittamaan toisiamme.
Syksyllä 2011 pidämme myös uutuutena harjoituksia muksuille, 5-7 vuotiaille. Tämä ryhmä harjoittelee helppoja karateteknikoita leikkimielisesti. Tärkeää on myös liikkumisen ilo, tasapaino, motoriikka ja leikkiminen. Kaikista tärkein asia tälle ryhmälle on kuitenkin hauskanpito, haluamme kehittää kiinnostusta liikuntaa ja karatea kohti. Ohjaajat ovat itse pienten lasten vanhempia.
Juniorit harjoittelevat kerran viikossa, sunnuntaisin, isommat lapset klo 13.00 – 14.00 ja muksut 14.00 – 14.45.
Harjoituksen alussa meillä on alkujumppa ja sen jälkeen varsinainen karateharjoitus alkaa. Harjoittelemme mm. hyökkäyksiä, torjuntoja ja potkuja. Kun juniorit ovat edistyneet opetamme myös vaikeimpia asiotia, esimerkiksi erilaisia itsepuolustusteknikoita. Vaikka harjoituksen pitää ottaa tosissaan, pidämme myös välillä hauskaa ja leikimme junioreiden kanssa.
Meillä on muutama sääntö, joka kaikkien pitää noudattaa:
- Arvoesineitä ei oteta mukaan harjoituksiin (omalla vastuulla otetaan mukaan)
- Karkkia ja purkkaa jätetään kotiin
- Kaikki ovat paikalla kun harjoitus alkaa
- Käyttäydymme kunnioittavasti harjoituksissa; emme puhu turhaa harjoituksissa eikä silloin kun ohjaajat näyttävät demoa. Kavereiden kanssa keskustelemme harjoituksen jälkeen.
- Karatetekniikat harjoittelemme ainoastaan salissa! Hänet, joka käyttää tekniikat turhaa salin ulkopuolella, voidaan sulkea pois seuran piiristä.
- Kunnioitamme toisiamme – kiusaamista ei hyväksytä, kiusaaja suljetaan pois seuran piiristä.
Alkeiskurssi
Alkeiskurssit alkavat syyskuun lopussa. Kiinnostuneet lapset ja nuoret ovat kuitenkin tervetulleita vuoden ympäri.
Lisätietoja junioritoiminnasta antaa Jens Knip (juniorivastaava) 050 5915260 tai Linda Holm (puheenjohtaja/junioriohjaaja) 050 5925970.