Seniorialkeiskurssi

Alkeiskurssit senioreille alkavat joka vuosi syyskuussa tai lokakuussa. Kiinnostuneet aloittelijat ovat kuitenkin tervetulleet mukaan vuoden ympäri. Ota yhteyttä ohjaajille jos haluat alkaa harjoitella!

Alkeiskurssin ikäraja on 15 vuotta.

Alkeiskurssin alussa voit käyttää t-paita ja verryttelyhousut. Muutaman viikon kuluttua sinulla on mahdollisuus tilata karatepuvun seuralta.

Alkeiskurssilla opit karaten perusteet, muutama peruskata sekä tavallisimmat hyökkäykset, torjunnat ja potkut. Sen lisäksi tutustumme myös vaikeimpiin teknikoihin.

Noudatamme seuraavia sääntöjä:
  • Välttääksemme vahinkoja emme pidä sormuksia eikä muita koruja harjoituksissa
  • Kaikki ovat paikalla kun harjoitus alkaa
  • Kunnioitamme sitä mitä salissa opetetaan – emme puhu turhaa harjoituksissa tai silloin kun ohjaajat näyttävät demoa.
  • Karatetekniikat saa käyttää ainoastaan itsepuolustustilanteessa harjoituksen ulkopuolella! Muulloin sinut voidaan sulkea pois seuran piiristä.
  • Harjoittelemme omalla vastuulla ja hankimme itse tarvittaessa urheiluvakuutuksen (vahinkoja ovat harvinaisia)

 

Juniorialkeiskurssi

Juniorien alkeiskurssi alkaa joka vuosi syyskuun lopussa.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.